= reissut = välineet = tilastot = etusivu =kuntsi.net=
5.8.2007 Manamansalo #1
(kätköt 10-13)

Hieman jo ehdittiin kyttäillä saisiko Manamansalon ensimmäisestä kätköstä ensimmäisen FTF:n, mutta jahkailu kostautui ja artol kävi nappaamassa pystin itselleen. Mutta "tekosyy" paikalla käyntiin saapui vanhempien Kuntsien muodossa, joten etsintäretkelle lähdettiin ihan autolastillisella porukkaa. Täältä nurkilta kun lähtee niin pääsee oikein laivalle. Tai siis lautalle jolla kuskattiin myös geomobiilikin mantereelta saareen. Siinä pallomerta ja tax-freemyymälää etsiessä katseltiin molemmilla puolilla leviävää Kainuun merta ja arvuuteltiin että mille kunnalle mikäkin torni tai masto mahtoi kuulua. Ainakin Otanmäen kaivoksen liepeillä olevat tötteröt oltiin tunnistavinamme.

Auto parkkiin leirintäalueelle ja jalkaisin matkaamaan kohti pohjoisrantaa. Pienen sillan ylittämisen jälkeen päästiin itse asiaan eli seuraamaan "jyrkähköä" rantapengertä pitkin lähemmäs kätköpaikkaa. Eroosio teki vääjäämättömästi työtään ja seuraukset oli nähtävissä. Ei ihme että etelä puolella oleva Paljakantörmä on aikain saatossa siirtynyt nelisen sataa metriä sisemmäksi. Onpa ihminen itsekkin ollut vauhdittamassa asiaa säännöstelytouhoullaan.

Makkaranpaistopaikka halkovajoineen putkahtikin pienen talsimisen jälkeen vastaan ja päästiin koko porukalla tositoimiin. Ja löytyihän se kätkö pienen penkomisen jälkeen. Iltakahvit vielä leirinnässä ja paluumatkalla lautalla saatiin ihailla auringonlaskua.

Reissun speksit:
Matka: n. 120 km
Kulkuväline: auto
Kätköt: 1. Manamansalo #1 klo 18.15
Aika: menihän siinä ilta
Soundtrack: automatkalaisten pulinaa


  Profile for Kuntsi
Reissut:
23.08. Pohjois-Oulun rannoilla
21.08.Jyväskylän korkkaus
18.08.Muhoksen putsaus
10.08.Manamansalo #2
05.08.Manamansalo #1
03.08.Haapavesi - Nivala
29.07.Piippola - Rantsila
28.07.Siilinjärvi
21.07.Liminka - Tahkokangas
03.07.Uljua